torstai 23. huhtikuuta 2015

Feta-granaattiomena-couscous

Couscous on hieno lisuke. Sitä tulee tehtyä valitettavan harvoin enkä kyllä ymmärrä edes miksi koska joka kerta kun teen couscousia totean saman asian ääneen. Couscousista on helppo tehdä hyvää kun pienet jyväset imevät kaiken maun itseensä. Aikaisemmin olen tehnyt mm. aprikoosi-mantelicouscousia joka on todella hyvää myös. Tämän ohjeen bongasin Maistuis varmaan sullekin blogin Katjalta ja oli heti selvää, että haluan tehdä tuota. Olen nimittäin hieman hurahtanut granaattiomenaan :) Rakastan niitä pieniä palloja jotka poksahtavat suussa tuoden ihanaa makua suuhun. Olen aikaisemmin tehnyt granaattiomenasta myös salaattia jossa on halloumia mukana. Granaattiomena rakastaa suolaisia juustoja joten siksi tiesin tämänkin couscousin olevan taivaallista koska siinä yhdistyy suolainen feta ja granaattiomena.




Feta-granaattiomenacouscous
4 dl couscousia
4 dl kasvislientä
200g fetaa
1 granaattiomenan siemenet
1 puntti minttua
1 sitruunan mehu
6 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustaapippuria

  • Kiehauta kasvisliemi. Tein sen 4 dl vettä ja 1 kasvisliemikuutio.
  • Lisää kiehuvaan nesteeseen couscous. Ota pois liedeltä ja laita kansi päälle. Couscous valmistuu itsekseen 5 minuutissa.
  • Kun couscous on valmista sekoita sitruunanmehu ja oliiviöljy hieman jäähtyneeseen couscousiin haarukalla. Tärkeää, että käytät vain haarukkaa sekoituksessa, lusikalla sekoittaminen paakkuuntaa couscousin.
  • Kun couscous on täysin jäähtynyt lisää sekaan granaattiomenan siement, paloiteltu feta ja hienonnettu minttu.
  • Lisää maun mukaan suolaa ja mustaapippuria.


Tämä oli aivan ihanaa! Söimme savulohen ja salaatin kanssa tätä. Todella todella toimiva yhtälö. Isot suositukset. Kesän ja grillikauden ehdoton suosikki!


3 kommenttia:

  1. Ihanaa, sopii varmasti hyvin lohen kanssa. Granaattiomena on kyllä ihan huippua.

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen laittanut joskus granaattiomenaa couscousiin. Siitä tulee kivaa suutuntumaa - ja se on herkullista!

    VastaaPoista
  3. Juurikin näin Ulla :) todella maukasta ja ihanaa suutuntumaa poksahtelevista siemenistä.

    VastaaPoista