sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Frittata - italialainen munakas

Frittata on munakas joka valmistetaan ensin pannulla ja viimeistellään uunilla. Frittata on italialainen ruoka. Monissa maissa on omat vastaavat ruokansa kuten Espanjassa tortilla johon tulee perunoita. Frittata on todella helppo ruoka valmistaa johon kelpaa aivan kaikki täytteeksi. Laita sitä mitä kaapissa on (hävikkiruokaa) tai tee omilla mieli täytteilläsi. Frittataa kannattaa tehdä paljon kerralla koska tämä on todella hyvää ja sitä syö mielellään seuraavana päivänäkin. Tarvitset kuitenkin paistinpannun jonka voi laittaa uuniin. Meillä on tällainen pannu, mutta myös valurautapannu on aivan loistava tähän tarkoitukseen!

Frittata on loistava brunssille, iltapalaksi, lounaaksi, aamupalalle ym. Itse valmistin frittataa aamiaistreffeille sukulaisten kanssa. Tarjosin myös gluteenittomia juustosämpylöitä aamiaisella tämän frittatan kanssa. Tein kasvisversion frittatasta joten siihen meni paprikaa, tomaattia ja fetaa. Aivan hyvin voisit laittaa lihaa ja vaikka tähteiksi jääneitä perunoita niin saat ruokaisamman frittatan. Kyseessä oli aamiainen joten liian tuhtia ei kaivattu.



Frittata

8 kananmunaa
1 dl ruokakermaa
½ tl suolaa
mustaapippuria myllystä
½ tl Sriracha-kastiketta
100g miniluumu/kirsikkatomaatteja
150g fetaa
2 paprikaa


  • Leikkaa paprikat suikaleiksi ja paista niitä pannulla hetken kunnes hieman pehmenneet.
  • Sekoita munat, kerma, suola, pippuri ja chilikastike kulhossa. 
  • Kaada munaseos paprikoiden päälle ja siirtele munamassaa reunoila keskemmälle kuten munakasta tehdessä toimitaan.
  • Kun massa alkaa hieman hyytyä ripottele pinnalle murusteltu feta ja upota tomaatit massaan.
  • Laita frittata samassa pannussa uuniin 225 asteeseen n. 10 minuutiksi kunnes se on hyytynyt kokonaan muttei kuivinut.

  • Laita iso lautanen pannun päälle ja kumoa frittata lautaselle. Aseta rucolaa päälle. Tarjoa kuumana.


Frittata oli hitti aamiaispöydässä. Helppo ja nopea valmistaa, mutta silti oikein näyttävä. Tämä terveellistä ja hyvää proteiinipohjaista ruokaa. Pitää nälkää pitkään ja antaa hyvän olon!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti