keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Unelmatorttu mokkakuorrutteella

Unelmatorttu on hyvää, mutta ehkä jo vähän nähty. Halusin kehittää hieman uuden version unelmatortusta. Versioitahan on olemassa varmasti niin monta kuin on tekijääkin. Kreemin sijaan voi laittaa maustettua tuorejuustoa ym sisälle. Mutta onko se silloin enää unelmatorttu vai suklainen kääretorttu mangotuorejuusto täytteellä? Halusin, että unelmatorttu on sellainen mikä se on, voikreemeineen ja päälle tulee kuorrutus joka hieman muuttaa makua. Päädyin ideoimaan mokkapaloista kuorrutteen siihen päälle. Retroa retron päällä!

Unelmatortun ohjeen bongasin Hellapoliisilta ja tein sellaisenaan. Hyvä ja toimiva ohje olikin!




Unelmatorttu

pohja:

4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta (esim. Van Houten)
1 tl leivinjauhetta

voikreemi täyte:

100g voita
1 kananmuna
3-4 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria


  • Valmista ensin pohja.
  • Vatkaa sähkövatkaimella kananmunat ja sokeri kauniin kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista silloin kun pystyt tekemään  8 vaahdon pintaan taikinalla ja se pysyy siinä. Mitä kauemmin jaksat vatkata sitä kuohkeampi ja parempi tulee.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahdon sekaan pikku hiljaa siivilän läpi nuolijalla varovaisesti sekoittaen.
  • Lopussa sekoita nuolijalla taikina hyvin pohjia myöden. Älä sekoita raivokkaasti vaan varovasti pitkän aikaan.
  • Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista uunin keskiosassa 225 asteessa n. 5-8 minuuttia riippuen uunistasi.
  • Jäähdytä pohja hyvin ennen täyttämistä




  • Valmista täyte.
  • Notkista voi sähkövatkaimella. Kun se on tarpeeksi pehmeää lisää sekaan kananmuna. Vatkaa hyvin sekaisin.
  • Lisää tomusokeria vähän kerrallaan koko ajan vatkaten. Kun koostumus on sopivaa, lisää lopussa vielä vaniljasokeri ja vatkaa hyvin.



  • Kun pohja on jäähtynyt ota leivinpaperi irti.
  • Levitä voikreemi tasaisesti pohjan päälle.
  • Rullaa torttu tiukasti rullalle siten, että sauma jää alle eikä näy.


Mokkakuorrute

1 dl vahvaa kahvia
50g voisulaa
½-1 dl tummaa kaakaojauhetta
6-8 dl tomusokeria

  • Sekoita kahvi ja voisula keskenään.
  • Lisää sekaan kaakaojauhe ja sekoita tasaiseksi.
  • Ala lisäämään tomusokeria pikku hiljaa koko ajan hyvin sekoittaen. 
  • Kun koostumus on sopiva, ei liian löysä eikä liian paksu vaan hyvin levittyvä (ei siis kaadettavan kosteaa vaan veitsellä levitettävän paksua) sekoita vielä kerran hyvin.
  • Levitä kuorrute veitsellä tasaisesti unelmatortun päälle siten, että torttua ei näy ollenkaan.
  • Anna jähmettyä jääkaapissa ainakin tunnin verran. Parhaimmillaan tämä on seuraavana päivänä vasta.





Tämä oli mielestäni onnistunut kokeilu! Vanha klassikko sai vanhaa klassikkoa päälle ja yhdessä niistä muodostui uuden makuinen unelmatorttu jota kelpaa maistella kahvipöydässä! Suosittelen siis :)

3 kommenttia:

  1. Heh, mä just kommentoin yhteen toiseen blogiin et kääretorttuja tulee tehtyä tosi harvoin ja täytyisi kyllä ehdottomasti tehdä sellainen pitkästä aikaa. Ja nyt heti tuli vastaan toinen herkullinen version, nam! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten totta. Kääretorttuja tulee tehtyä ihan liian harvoin vaikka ne oikeasti on aivan ihania :) retroherkkua parhaimmillaan!

      Poista
    2. Wau! Mun leipomisongelma ratkaistu!

      Poista