perjantai 7. helmikuuta 2014

Kevyempi kinkku-raejuustopiirakka

Taas oli aika tehdä suolaista piirakkaa. Se on suuri herkkuni ja tykkään kehitellä uusia piirakoita. Olen moneen kertaan jo maininnutkin piirakkapohjaohjeeni olevan maailman paras. Tällä et voi epäonnistua! Ja edelleenkin, jätä se pakastepohja kauppaan, samalla vaivalla todellakin teet itse miljoona kertaa paremman.

Tällä kertaa piirakkaan päätyi hieman kevyempiä täytteitä. Kinkku edusti lihaisuutta piirakassa. Laitoin myös raejuustoa purkillisen sinne tavallisen juuston sijasta. Minä inhoan raejuustoa yli kaiken, mutta tähän piirakkaan se vaan sopi kuin nenä päähän! Raejuusto ei maistunut sieltä läpi, antoi sopivaa kiinteyttä ja koostumusta täytteelle ottamatta maulla valtaa. Täydellistä!





Suolainen piirakkapohja (se maailman paras sellainen) 24cm piirakkapohjaan

150g voita (oikeaa voita, ei margariinia)
3 dl vehnäjauhoja
0,5-1 tl suolaa
3 rkl vettä


  • Laita kulhoon voi, suola  ja vehnäjauhot. Nypi ne kaksin käsin sormia käyttäen murumaiseksi seokseksi. tarkoitus on siis yhdistää jauhot ja voi nyppimällä.




  • Lisää lopuksi vesi ja ota taikina pois kulhosta. Vaivaa sitä alustaa vasten muutaman kerran, jotta koostumuksesta tulee hyvä.
  • Levitä taikina sormin piirakkapohjalle. Muista myös reunat.



Tämän jälkeen, laita piirakkavuoka jossa pohja on pakkaseen siksi aikaa kun lämmität uunin 200 asteeseen. Tämä siksi, että kylmän taikinan paistaminen estää reunojen laskemisen esipaiston aikana. Toimii!
Kun uuni on kuuma, ota piirakkavuoka pakkasesta ja esipaista sitä uunin alaritilällä 10 minuuttia.





Kinkku-raejuustopiirakka

200-300g savukinkkua
10cm pala purjoa
1 purkki (200g) raejuustoa
3 kananmunaa
2 dl kevytkermaa (mulla meni 4%)
kirsikkatomaatteja
mustaapippuria
suolaa
paprikajauhetta


Hienonna purjo.
Vatkaa kevyesti munat kulhossa. Lisää sekaan kerma ja mausteet.
Lisää kinkku, purjo ja raejuusto munamassaan. Asettele kirsikkatomaatit päälle.


Kun olet esipaistanut pohjan kaada täyte pohjan päälle ja paista 200 asteisessa uunin alaosassa n. 30 minuuttia kunnes täyte on täysin hyytynyt ja pinta saanut kauniin värin.

Tämä piirakka on huomattavasti kevyempi kuin jotkut muut suolaiset piirakat. Kinkku on vähärasvaista ja raejuusto myös. Saat niistä hyviä proteiineja ja munista myös. Pidä kerma kevyenä jos et halua liikaa kaloreita piirakkaan. Laihduttajan ruokaa tämä ei missään tapauksessa ole :D Mutta joskus voi herkutella kevyemmin, eikö? :) 




10 kommenttia:

  1. Vielä kun tähän keksisi kevyen pohjan jostain! :)

    VastaaPoista
  2. No äläpä muuta sano! Sellainen kevyt pohja jossa olisi ihana maku ja sopiva rapsakkuus olisi hyvä saada kyllä? Onko kenelläkään vinkata hyvää testattua?

    VastaaPoista
  3. Kevyempi pohja: korvaa puolet rasvasta rahkalla.

    VastaaPoista
  4. Todella maukkaan makuinen piirakka!! Tuo raejuusto on oiva lisä tai levennys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta palautteesta. Raejuusto tuo lisää rakennetta hieman kevyemmässä muodossa. Kaikki proteiini on aina kotiinpäin :)

      Poista
  5. Tein tätä eilen tuplasatsin pellilliseen ja oli todella hyvää! Suosittelen kaikkia kinkun ystäviä kokeilemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit jopa pellillisen verran. Täytyiskin itse taas tehdä tätä :)

      Poista
  6. Rahkavoitaikina käy myös hyvin piirakoihin . Hyvä idea tuo raejuusto. Täytyy kokeilla ohjetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahkavoitaikinaa olenkin tehnyt lihapiirakkaan ja se on hurjan hyvää!

      Poista