maanantai 27. tammikuuta 2014

Savulohi-fetapiirakka

Suolaiset piirakat ovat intohimoni. Rakastan niitä! Voisin syödä niitä vaikka päivittäin. Olen kehittänyt aivan loistavan ohjeen suolaiseen piirakkapohjaan jolla onnistut joka kerta. Tällä kertaa täytteeseen tuli äitini toivomuksesta savulohta. Tein piirakan hänelle.  Kylläpä taas oli maukasta!




Suolainen piirakkapohja (se maailman paras sellainen) 24cm piirakkapohjaan

150g voita (oikeaa voita, ei margariinia)
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
3 rkl vettä


  • Laita kulhoon voi, suola  ja vehnäjauhot. Nypi ne kaksin käsin sormia käyttäen murumaiseksi seokseksi. tarkoitus on siis yhdistää jauhot ja voi nyppimällä.




  • Lisää lopuksi vesi ja ota taikina pois kulhosta. Vaivaa sitä alustaa vasten muutaman kerran, jotta koostumuksesta tulee hyvä.
  • Levitä taikina sormin piirakkapohjalle. Muista myös reunat.



Tämän jälkeen, laita piirakkavuoka jossa pohja on pakkaseen siksi aikaa kun lämmität uunin 200 asteeseen. Tämä siksi, että kylmän taikinan paistaminen estää reunojen laskemisen esipaiston aikana. Toimii!
Kun uuni on kuuma, ota piirakkavuoka pakkasesta ja esipaista sitä uuniin alaritilällä 10 minuuttia.


Savulohi-feta-täyte suolaiseen piirakkaan 

300g lämminsavulohta tai kylmäsavulohta (graavilohi myös ok)
1 dl fetaa
2 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
2 dl vahvaa juustoraastetta (esim. Emmental)
1 dl tillisilppua
mustaapippuria
suolaa


  • Sillä välin kun pohja esipaistuu uunissa tee täyte.
  • Nypi savulohi sormin sopivan kokoisiksi paloiksi. Ei liian isoja, muttei silppuakaan
  • Riko kananmunat kulhoon ja hajoita koostumus haarukalla vatkaten.
  • Kaada ruokakerma kananmunien joukkoon ja lisää juustoraaste.
  • Mausta suolalla ja tuoreella mustalla pippurilla ja tillisilpulla.
  • Lisää sekaan savulohi ja fetajuusto ja sekoita varovasti tasaiseksi massaksi. Älä riko savolohen koostumusta liikaa, sekoita varoen!
  • Kun pohja on esipaistunut kaada täyte pohjan päälle tasaisesti

  • Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia uunin alimmalla tasolla. Voit pitää osan ajasta leivinpaperia piirakan päällä ettei piirakka saa liikaa väriä. Riippuu uunista kuinka tehokas uuni on. 






3 kommenttia: