maanantai 4. marraskuuta 2013

Pulled pork pizza - nyhtöpossu pitsaa ja täydellinen pizzapohja. Hävikkiviikko ruokaa!

Pulled pork kuuluu ehdottomaan lemppariini ja sitä olen muutaman kerran tehnytkin. Ohje pulled porkiin löytyy tästä. Ainoa ongelma pulled porkin tekemisessä on se, että sitä ei kannata tehdä kovin pientä satsia kerralla joten meillä ainakin lihaa jää aina yli. Olemme pakastaneet sen ja sieltä sulattaneet pieniä määriä aina kun tekee mieli pulled pork hampurilaisia.

Päätin kokeilla jotain ihan muuta johon inspiraation sain Kotona Keittiössä Puutarhassa blogista. Päätin askarrella lopusta lihasta pulled pork pizzaa.Tuo suolainen maustettu liha sopii kuin nenä päähän pizzaan. Täytteet voit itse valita, laittaa sitä mitä kaapissa on kuten minä tein tai sitten panostaa ja hankkia juuri ne oikeat herkillisimmat täytteet pulled porkin kaveriksi. Hyvään pizzapohjaan kannattaa myös panostaa ja annankin loistavia ohjeita siitä miten saat ohuen ja rapean pohjan aikaiseksi kotona ilman pizzakiveä.


Blogini on mukana Hävikki Viikossa 4-11.11.2013 ja pyrin tekemään mahdollisimman paljon blogiini postauksia hävikkiruoasta ja miten hyödyntää edellispäivän ruokia. Tämä pulled pork pizza on esimerkki siitä, miten hävikkiä voi estää.






Täydellinen ohut ja rapea pizzapohja (pellillinen)

1 dl vettä
3 dl vehnäjauhoja
½ pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
ripaus sokeria


Vesi saa olla reilusti kädenlämpöistä (n. 42 asteista). Mittaa vesi kulhoon ja lisää sekaan kuivahiiva, suola ja pieni ripaus sokeria.
Lisää n. 1 dl jauhoja sekaan ja sekoita hyvin.
Lisää jauhoja pikku hiljaa lisää koko ajan hyvin sekoittaen.
Lisää öljy lopussa ja vaivaa hyvin.
Ota taikina pöydälle ja muutaman minuutin ajan vaivaa oikein kunnolla. Tämä osuus on tärkein työvaihe koska tässä taikinaan muodostetaan sitkoa. Muuten taikinasta tulee irtonainen ja jauhoisen makuinen.

Kohota taikinaa lämpimässä paikassa (esim. ritilällä vesialtaan päälle jossa on kuumaa vettä) n. 30 minuuttia.

Ota taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa taas hyvin muutaman minuutin ajan.
Kauli taikina todella ohueksi pellilliseksi.

Vinkki rapeaan pizzapohjaan on kotikonstein on pellien lämmittäminen tulikuumiksi.
Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Laita pelti uuniin kuumenemaan.

Siirrä pizzapohja leivinpaperille ja kokoa pizza siihen.
Kun olet saanut koottua pizzan ota tulikuuma pelli uunista ja nosta leivinpaperilla oleva pizza kuumalle pellille. Paista uunin alaosassa n. 10-15 minuuttia kunnes juusto on tarpeeksi sulanut. Pohja kypsyy nopeasti kun pelli on kuuma ja pohja on ohut.



Hyvä tomaattikastike pizzaan

500g tölkkitomaattia
2 rkl tomaattipyrettä
1 rkl ketsuppia
1 dl vettä
mustaapippuria reilusti
½ tl suolaa
1 tl pizzamaustetta
1 valkosipulin kynsi raastettuna / puristettuna
1 rkl balsamiviinietikkaa


Kaada kaikki aineet kattilaan ja keittele n. 5 minuuttia.
Aja sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi  ja laita takaisin kattilaan n. 30 minuutiksi kevyesti porisemaan.



Pulled pork pizza

voit laittaa täytteeksi ihan mitä haluat, minulla meni tällä kertaa sen mukaan mitä kaapissa oli eli:

pulled porkia
fetaa
punasipulia ohuesti leikattuna
mozzarella-emmental juustosekoitusta

Kun kokoat pizzaa, laita tomaattikastiketta pohjalle ja sen päälle juusto.
Sitten vasta kaikki muut täytteet. Pizzasta tulee huomattavasti parempi kun juusto ei ole päällä blokkaamassa muiden ainesten kypsymistä. Näin pizzeriassakin tehdään pizzat. Toki makuasioita, itse en tykkää siitä, että juusto laitetaan vasta päälle ja muut aineet eivät saa väriä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti