sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Täyteläinen suppilovahverokeitto

Sain taas törmätä siihen kuinka paljon hyvää maailmassa on. Ihania upeita pyyteettömiä ihmisiä joiden sydän on täyttä kultaa. Eräs ihminen halusi kerätä minulle suppilovahveroita vain pelkästää keräämisen riemusta. Hän ei itse syö sieniä, mutta pitää sienestyksestä. Rahaa ei halunnut vastineeksi. Olen todella nöyränä tällaisen eleen edessä ja äärettömän kiitollinen. Sain 3kg suppiksia jotka nyt on perattu ja pakastettu tulevia keitoksia varten. Todella onnellinen olo!

Heti tuoreeltaan sienistä piti kuitenkin keittää keitto jotta pääsemme heti maistelemaan ihania sieniä. Rehellisesti täytyy myöntää nyt, että en ole sienikeittoa aikaisemmin tehnyt joten aika lunkisti sinne heittelin fiilispohjalta raaka-aineita. Ja lopputulos... Voi hyvä luoja kuinka joku voikaan olla noin hyvää! Ensimmäisellä kerralla napakymppi. Siitä tuli nin hyvää, että haluan jakaa sen teillekin. Tällä ohjeella ei voi epäonnistua. Äärettömän hyvää ja ennen kaikkea, niin helppoa että huh huh.. mutta melko tuhtia ;)



Täyteläinen suppilovahverokeitto

n. 1 litra suppilovahveroita
1,5 l vettä
2 dl kuohukermaa
½ pakettia mustaa Koskenlaskijaa
1 kanaliemi kuutio
1 rkl Touch of Taste riista-kanttarellifondia
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1 tl kuivattua timjamia
2 rkl Maizenaa + vettä suurustamiseen
mustaapippuria
suolaa
öljyä paistamiseen (tai voita, riippuu kumpaa suosit ruoanlaitossa)


Hienonna sipuli ja valkosipuli ja kuullota öljyssä. 
Lisää sienet ja paistele hetki kunnes osa sienien nesteistä höyrystyy.
Lisää pieni määrä vettä ja laita blenderiin. Hienonna vähän, saa jäädä reilusti sattumia ja hyvää suutuntumaa.

Lisää sienimössö takaisin kattilaan ja lisää loput vesi, timjami, kanaliemikuutio ja fondi.
Keittele kunnes kiehuu.
Lisää koskenlaskija paloina ja anna sulaa.
Lisää mustapippuri ja kerma
Maista suola ja lisää tarvittaessa.
Tee Maizenasta suuruste pieneen vesitilkkaan ja sekoita. Lisää suuruste keittoon ja vähän kerrallaan niin saat juuri sen paksuisen keiton kun itse haluat. Anna kiehahtaa ja tarjoile.

Todella nopea valmistaa ja niin hyvää, että parempaa sienikeittoa en ole saanut missään. Lämmittää ihanasti kylminä iltoina. Tämä käy hyvin alkuruokana tai pääruokana.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti