torstai 31. lokakuuta 2013

Helppo ja nopea tarte tatin - ranskalainen omenatorttu

Tarte tatin on ollut pitkään listalla mitä haluaisi kokeilla tehdä. Jotenkin se on aina tuntunut ihan super vaikealta ja olen ajatellut ettei se voi millään onnistua. Mutta, luonteeni tuntien: epäonnistuminen ei ole mahdollisuus ja aina pitää haastaa itsensä mukavuusalueen ulkopuolelle koska muuten ei vaan ole yhtä kivaa :) Tarte tatin tuli tehtyä, mutta hieman oioin mutkia ja en tehnyt itse taikinaa vaan käytin pakkasessa olevaa valmista lehtitaikinaa. Ensi kerralla teen taikinankin itse :)



Omenoiden laatuun kannattaa panostaa. Vaikka kotimaiset omenat ovat vieläkin varmasti hyviä, suosittelen silti hankkimaan mahdollisimman happamia vihreitä omenoita. Esim. Granny Smith lajike on aika omiaan leivonnassa ja kun omenaa kypsytetään. Maku ja rakenne säilyy loistavana. Jokaisessa marketissa varmasti myydään Granny Smithiä.

Tarte Tatin on keikauskakku jonka rakentaminen aloitetaan päältä. Ensin karamelisoidaan omenat. Laitetaan taikina päälle joka kypsytetään uunissa. Esim. valurautapannu on aivan loistava tähän tarkoitukseen.

Tarte Tatin

500g omenoita
100g voita
2 dl sokeria

valmista voitaikinaa / lehtitaikinaa


Leikkaa omenat kauniiksi lohkoiksi.
Sulata valurautapannulla voi ja lisää sokeri sekaan. Seos alkaa muuttua pikku hiljaa vaalean ruskeaksi.




Lisää sekaan omenat. Pyörittele karamellissa ja anna seoksen ruskistua kauniin ruskeaksi ja hyvän makuiseksi.



Anna seoksen jäähtyä hieman.
Laita kaulitse voitaikina sopivan kokoiseksi pannulle.
Laita taikina pannun päälle ja työnnä reunat sisään esim lusikkaa apuna käyttäen.
Paista 200 asteisessa uunissa n. 20min tai kunnes kauniin kullan ruskea,



Anna tortun jäähtyä ennen kuin kumoat sen.
Laita iso lautanen  pannun päälle. Keikauta torttu nopealla ja varmalla liikkeellä lautaselle.





Tarjoile heti lämpimänä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti