maanantai 26. elokuuta 2013

Täytetyt paprikat ja kesäkurpitsat

Täytetyt kesäkurpitsat ja paprikat ovat loistava vähähiilihydraattinen ruoka. Olin unohtanut niiden olemassa olon kokonaan ja tänään päätin tehdä molempia meille päivälliseksi. Täytevaihtoehtojahan on olemassa yhtä monta kuin on kokkiakin. Muistan koulun köksän tunneilta version jossa oli myös riisiä täytteessä. Jätin pois riisit ja muut hiilarit ja täytin peprikat ja kesäkurpitsat proteiinilla, kasviksilla ja rasvalla :)







Täytetyt kesäkurpitsat ja paprikat

2 paprikaa
1 iso kesäkurpitsa
500g naudan paistijauhelihaa
1 ½ yksikyntistä valkosipulia
1 rkl tomaattipyrettä
½ tölkki tomaattimurskaa
1 rkl oreganoa
1 rkl timjamia
1 rkl savupaprikajauhetta
mustaapippuria
suolaa
juustoraastetta ( Parmesan, Edam, Emmental, Aura...kaikki käy)


Leikkaa paprikat pituussuunnassa puoliksi. Poista siemenet ja valkoiset maltot.
Leikkaa myös kesäkurpitsa pituussuunnassa puoliksi ja koverra sisus pois lusikalla.
Leikkaa sekä paprikat että kesäkurpitsat pohjista tasaisiksi jotta pysyvät paikoillaan pellillä eivätkä pyörähtä kumoon.


Paista jauheliha ja hienonnetut valkosipulit. Mausta tuoreella mustallapippurilla ja suolalla.
Sekoita tomaattipyre jauhelihan joukkoon.
Itse ongin lusikalla tomaattimurskapurkista kaikki tomaatit seokseen ja jätin suurimman osan nesteestä purkkiin jottei seoksesta tule kovin vetistä.
Mausta jauhelihaseos ja anna kevyesti kiehua hetken aikaa.




Lusikoi kesäkurpitsoihin ja paprikoihin reilusti täytettä. Minulla meni koko mössö näihin vihanneksiin.



Raasta haluamaasi juustoa sopiva määrä, joko niin paljon kuin haluat tai niin vähän kuin haluat. Ei ole pakollista laittaa ollenkaan jos haluat minimoida rasvan.

Minä käytin ihan perus Edamia ja Aura juustoa näihin. Mikäli olet Auran ystävä suosittelen sitä näihin. Todella ihana makuyhdistelmä tuli!




Kypsennä 200 asteisessa uunissa 15-20min.

Tarjoa raikkaan salaatin kera ja nauti! Nämä ovat tooooodella kuumia uunista tullessaan joten maltti on valttia ettei suu pala :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti